Häät 2020 - häät vaarassa vai uusia suunnitelmia
Kevät ei alkanut ihan odotetusti. Ehdin jo etukäteen iloita lähes loppuunmyydystä hääkuvauskaudesta. No toisinpa kävi. Tällähetkellä varmasti monessa taloudessa vietetään ikäviä ja epävarmoja aikoja. Ihanat hääsuunnitelmat saattavat olla vaarassa. Todella monet hääparit suunnittelevat häitään usein vähintään vuoden ajan ja päivään latautuu monenlaisia tunteita ja odotuksia. Yksityiskohtia on mietitty huolella, aikatauluja on hiottu ja pukuja ja asusteita valittu hartaudella. Onko kaikki nyt vaarassa peruuntua odottamattoman viruksen pakottaessa meidät koteihimme piiloon ja rakkaimpia voimme turvata vain pysymällä etäisyyden päässä. Tämä tilanne voi tuntua todella epäreilulta ja suurelta katastrofilta. Ja onhan se ehdottomasti sitä. Mutta, voisiko se kuitenkin olla myös mahdollisuus?
Kaikki tunteet ja tuntemukset ovat toki sallittuja tässä tilanteessa. Ja niiden tunteiden pitää antaa tulla. Oma reaktioni oli lähes viikon kestänyt täydellinen lamaantuminen. Aiemmin niin touhukas ja aikaansaava persoonani oli yhtäkkiä täysin kykenemätön tarttumaan yhtään mihinkään toimeen. Se on yllättävää miten vähän saa aikaiseksi kun on tekemättä mitään...Kun olin tarpeeksi rämpinyt masennukseni majamailla, oli vain päätettävä että nyt saa riittää. Ei tämä ikuisesti jatku. Ja kun tämä on ohi, kuvaan vieläkin paremmin! Teen vieläkin upeampia koruja! Olen vielä ystävällisempi kaikille! Ja vietän enemmän aikaa kotona, mutta vapaaehtoisesti :D
Tulen lähiaikoina kontaktoimaan kaikkia hääkuvauksen tai meikin ja kampauksen minulta varanneita hääpareja. Osa minulta palvelunsa varanneista hääpareista ovat suoraan ilmoittaneet siirtävänsä häänsä vuodella mutta muuten pitävänsä alkuperäisen suunnitelman. Osa on ilmoittanut pitävänsä siviilivihkimisen tänä vuonna ja kuvauksen ja hääpotretit siihen yhteyteen, juhlat sitten myöhemmin ja dokumentaarinen kuvaus silloin. Kaikki vaihtoehdot sopivat minulle.
Se on ihan varma että yritykseni tulee kärsimään tästä tilanteesta pahasti, kuten kaikki hää-ja juhla-alan yritykset. Luettelematta kaikkia muita aloja joita korona kovalla kädellä kouraisee :( Tilanne on karmea !! Verkkokauppa www.ninka.fi toimii kuitenkin normaalisti ja tuotekehitystä on nyt aikaa tehdä enemmän (positiivinen näkökulma..)Kyllä valokuvausta voi tehdä edelleen! Miljöössä voidaan kuvata (valokuvaus ei ole lähikontakti laji), Studiossa en tällähetkellä kuvaa ihmisiä, mutta tuotteita kylläkin.
Olen päättänyt että yritykseni ei tähän kaadu!! Ninka on minun elämäntyöni ja kolmas lapseni, enkä ole valmis siitä luopumaan. En myöskään Ninka Studiosta Kalkkipetterissä. Sain sen juuri remontoitua unelmieni kuvauspaikaksi. Mutta viime viikot eivät ole onneksi olleet pelkkää onnettomuutta. On myös tullut paljon uskoa omaan tekemiseen. Ja olen syvästi kiitollinen niille universumin voimille ja tahoille jotka auttoivat eteenpäin. Kiitollinen minun ihanille asiakkaille <3
Jaksa uskoa hyvään! Eikä Tahtominen ei lopulta ole puitteista kiinni. Siihen riittää kaksi ihmistä, Sinä ja Rakkaasi (ja vihkijä toki tarvitaan sekä todistajat). Unelmien juhlien aika voi olla myöhemmin <3 Ja mietipä minkälainen häämuisto tästä tulee..ei ole ihan kaikilla ;)
Pysytään terveinä ja pidetään huolta <3
Rakkaudella
Nina