Lohjan Juhlaserviisi saa uudet yrittäjät

Lohjan Juhlaserviisi saa uudet yrittäjät

Minun lapsuudenkotini juhlien maailmaan on aina kuulunut lohjalainen Juhlaserviisi. On tilattu kakut, kiusaukset, leivonnaiset ja muut ruuat aina Juhlaserviisin pitopalvelulta. Juhlaserviisi on toiminut Lohjalla jo yli 20 vuotta. Kun Juhlaserviisi yrittäjät ilmoittivat jäävänsä eläkkeelle, oli tunnelma hetken hieman haikea. Mutta eipä hätää. Juhlaserviisin tarina jatkuu! Juhlaserviisi ottaa askeleen kohti uutta ja jännittävää aikaa, kun uusiksi yrittäjiksi suuriin saappaisiin hyppäävät huhtikuun alussa Elina ja Eleonoora.
Juhlaserviisi

Uudet yrittäjät arvostavat yrityksen menneitä vuosia ja jatkavat toimintaa samalla ammattitaidolla kuin aikaisemmatkin yrittäjät. Tietysti uutta twistiä toimintaan tuovat heidän vahvuutensa, kuten esimerkiksi Elinan palo tapahtumien järjestämiseen. Sen kertoo jo kahden eri elämystuottamiseen erikoistuneen yrityksen pyörittäminen. Kokemusta Elinalla on niin urheilu- kuin juhlatapahtumien tuottamisesta sekä asiakaslähtöisestä palveluasenteesta, mikä takaa sen, että tapahtumat toteutetaan yhteistyössä asiakkaan kanssa aina parhaan lopputuloksen takaamiseksi.

Eleonooralle Juhlaserviisi on ollut kuin toinen koti jo melkein vuosikymmenen ajan. Välillä Eleonoora on käynyt kurkistamassa muuta maailmaa, tietäen mihin voi aina palata. Eleonoora häärää pääsääntöisesti keittiön oven takana, mutta tarpeen tullen pukeutuu myös valkoiseen kauluspaitaan.

Juhlaserviisi Ninkaphotography

Kevät ja kesä on juhlien aikaa! Ystävät ja sukulaiset kokoontuvat yhteen juhlistamaan sankareita ja nautitaan yhdessäolosta.

Juhlatilat koristellaan kauniiksi, kukkien tuoksu on huumaava, juhlavieraat ovat laittaneet parasta ylle. Tunnelmaa nostattavat maittavat tarjoilut lämpimäisistä salaatteihin sekä pitopöydän kruunaa tietenkin komeat leivonnaiset. Nämä tunnelmat ovat perinteisesti kuuluneet suomalaiseen juhlakauteen ja niissä juhlissa on Lohjan Juhlaserviisi ollut ilolla mukana jo vuosikymmenien ajan kokonaisvaltaisilla juhlapalveluilla. Juhlaserviisi on mukana kaikissa elämänkaaren juhlissa, niin iloissa kuin suruissa.

Kevät 2020 on hieman toisenlainen; nyt emme pysty juhlimaan elämänkaaren juhlia suuressa joukkiossa. Olkoon tämä kuluva kevät luontoäidin muistutus meille niistä ihmisen elämän perusasioista. Nautitaan ydinperheen läsnäolosta, nautitaan luonnosta, nautitaan terveydestämme sekä keskitytään läheistemme hyvinvointiin. Vaikka tilanne on nyt poikkeuksellisen haastava, on juhlien aika silti aina. Juhlien suunnittelussa on oltava entistä luovempi. Niinkuin aina, juhlissa yksityiskohdat tekevät tunnelmaa. Lohjan Juhlaserviisin palvelut taipuvat myös idylleihin perhejuhliin suurempien juhlatilaisuuksien lisäksi. Juhlaserviisista saat kätevästi tilattua toiveenne mukaiset tarjoilut noutotilauksena tai kotiin toimitettuna.

Juhlaserviisi

Lohjan Juhlaserviisi, koska "elämä ei ole vain yhtä juhlaa, se on myös ruusuilla tanssimista". 

Toteutetaan yhdessä elämäsi juhlat! 

Juhlistaaksemme tulevaa kevättä ja Juhlaserviisin uutta alkua, arvomme kaikkien vastaajien kesken 2 kpl 10 henkilön pääsiäisteemaista kakkua sekä Ninkan helmikorvakorut.

Osallistuaksesi arvontaan kommentoi alle Minkälaiset juhlat järjestäisit (ajankohta näillä unelmien juhlilla voi siis olla koska tahansa). Kommentoimalla olet mukana arvonnassa. Arvonta suoritetaan 8.4.2020 klo 20.00 ja voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti (spostiosoitteeseen jonka täytät kommentti kenttään. se ei näy muille, eikä siihen lähetetä mainospostia).
Olisimme myös todella kiitollisia jos jakaisit postausta somessa <3
Nina Design Ninka Photography
ONNEA ARVONTAAN! :)