Häät suunnitelmissa - Susanna
Häät suunnitelmissa
Häiden suunnittelu alkaa yleensä hyvissä ajoin ennen häitä. Uskon, että moni tuleva morsian on aloittanut häiden suunnittelun jo lapsena, kuten minäkin. Silloin leikeissä sulhasen virkaa saattoi toimittaa tuoli, jolle oli puettu isän puvuntakki päälle. Sitten äidin aivan liian isoissa korkokengissä leikittiin astelevamme alttarille. Hieman myöhemmin muistan, kuinka useasti hahmottelin ja piirsin unelmieni hääpuvun vihkojen takasivuille (suuri prinsessa unelma sydänkaula-aukolla), ja teini-iässä kesätöissä koruliikkeessä päätin tulevan vihkisormukseni (kultainen rivitimanttisormus). Tulevasta puolisosta ei tässä vaiheessa luonnollisesti ollut mitään tietoa.
Aloitettuani seurustelemaan tulevan aviomieheni kanssa, ei häistä tietenkään ihan aluksi puhuttu. Sehän olisi ollut aivan liian vakavaa. Kuitenkin seurustelun aikana, häät ehtivät jonkun kerran olla mielessä ja erilaiset hääohjelmat alkoivat pikkuhiljaa nousta minun katsotuimpiin tv-ohjelmiini.
Viiden vuoden seurustelun jälkeen mieheni kosi minua, ja vastasin tietenkin kyllä. Yhtäkkiä häitä saikin suunnitella ihan oikeasti, mikä oli outo tunne, lapsuudesta asti jatkuneiden ”leikkihäiden” suunnittelun jälkeen. Pääsin ostamaan ensimmäisen häälehden, aloin lukemaan monia hääblogeja ja perustin Pinterest-tilin häille. Tässä vaiheessa, kun hääsuunnitelmat alkoivat konkretisoitumaan huomasi, että lapsuuden unelmat eivät enää välttämättä pidä paikkansa. Suuren tylliunelman sijaan haaveilen nyt merenneitomallisesta häämekosta ja kultaiset sormukset ovat vaihtuneet valkokultaan. Kaiken huipuksi nykyään täytyy ottaa hieman huomioon myös tuon tulevan aviomieheni mielipiteitä.
Itse rakastan kaikkien juhlien suunnittelua, joten häiden suunnittelu on saanut minut ehkä hieman hurahtamaan. Saimme kuitenkin pian kihlautumisen jälkeen sovittua sulhasen kanssa suurista linjoista: mikä on meidän budjettimme, suurin piirteinen vierasmäärä ja häiden tyyli. Tähän mennessä vaikeinta on ollut sopivan paikan valinta häihin. Kulutin monia tunteja netissä etsimässä potentiaalisia kohteita. Loppujen lopuksi päädyimme kohteeseen ihan lähipiiristä, sillä häitämme juhlitaan vanhassa ladossa kotipaikallani. Paikka osaltaan määrittää häiden teemaa, joten tulemme viettämään rentoja ja aitoja maalaishäitä vuoden 2021 elokuussa.
Myönnän, että kun häitä on suunnitellut niin pitkään, välillä meinaa innostua liikaa pienistä yksityiskohdista. Onneksi mieheni yrittää välillä muistutella joko meidän budjetistamme tai järkevästä ajankäytöstä. Hääsuunnittelu on kuitenkin lähtenyt hyvin käyntiin ja kaikki isoimmat asiat on hoidettu.
Meille oli erittäin tärkeää saada mieleiset palveluntarjoajat, joten heti hääpäivän päättämisen jälkeen varasimme bändin, valokuvaajan, pitopalvelun ja kirkon. Hyvä pitopalvelu meillä oli onneksi valmiiksi tiedossa, mutta bändin ja valokuvaajan vertailuun käytimme paljon aikaa, jotta pystyimme olemaan varmoja, että tyyli miellyttää meitä. Näihin halusimme erityisesti panostaa, koska kuvat jäävät muistoksi hääpäivän jälkeen ja bändi taas luo juhlien tunnelmaa.
Suosittelen kaikille häitään suunnitteleville hoitamaan mahdollisimman pian suurimmat häiden suuntalinjat kuntoon. Sillä nyt on ihana keskittyä pienempiin asioihin ja välillä ihan vain häiden fiilistelyyn rennosti.
Meidän häiden suunnittelu on siis tällä hetkellä hyvällä mallilla. Tulen kirjoittamaan tänne hääjärjestelyiden etenemisestä ja omista mietteistäni tulevana morsiamena kerran kuukaudessa.
Susanna,
Kesän 2021 morsian. Juhlasuunnittelua rakastava, yksityiskohtiin, visuaalisuuteen ja kotimaisuuteen panostava.