News — häämeikki RSS



Nordic Light - inspiraationa valo

Tarkkasilmäisimmät ovat jo bonganneet uudet bannerit Nordic Light ja Nordic Fire Collection. En ole vielä ehtinyt raoittamaan tätä kokoelman tarinaa oikeastaan missään, mutta olkoon tämä nyt ensimmäinen tiedote uudesta kotimaisesta korusarjasta :) Pohjoinen valo, pohjoinen tuli ja pohjoinen kevät seikkailivat korusarjoissani niminä jo vuonna 2014. Silloin en kuitenkaan kovastikaan perustanut kokoelma-ajattelusta ja asioiden nimeäminen tuntui vieraalta. Minä olin inspiroitunut. En osannut sanoittaa sitä sen enempää. Kun nyt suunnittelen koruja jo seitsemättä vuotta, huomaan inspiroituvani aina tietyistä asioista. Valokuvaamisen myötä inspiraationi lähteet ovat tulleet konkreettisemmaksi. Osaan hyödyntää niitä entistä laajemmin ja sanoittamaan ne uudelleen.  Siispä 2018 Nordic Light syntyi uudelleen. Nordic Light collection kokoaa alleen suosituimmat ja näyttävimmät tuotteemme. Kun haluat jotain aivan erityisen upeaa ja ainutlaatuista, tutustu tähän! Jokainen on...

Jatka lukemista



Ninkan koruja Lux Group kuvauksissa

Kampaustaituri ja Lux Groupin omistaja Maryanne Lavastre kertoo suunnittelutyöstä ja kuvauskampauksista: Mainoskuviin tehdyt kampaukset on rakennettu ajan hengen mukaan, poimien nyt pinnallaolevaa boho -vaikutetta ja lisäämällä siihen aavistuksen klassisempaa otetta. Kampaukset mietin korujen ja asujen pohjalta, aivan kuten oikeassakin työssäni kampaajana haen vaikutteita koko lookista saadakseni nivottua kokonaisuudesta täydellisen. Kampaus on koko ilmeen kruunu. Sen avulla saa tehtyä todella suuria asioita, ja jo pienellä osion siirrolla on suuri merkitys kun mietitään kasvojen parhaiden puolien korostamista.  Rennot niskapainotteiset nutturat ja osittain auki jätetyt kiharakampaukset on tällä hetkellä se mitä eniten pyydetään. Myös lettiä saa olla lähes jokaisella, enkä usko että tämä trendi tulee väistymään vielä pitkään aikaan. Leteillä saa tehtyä kampauksesta tyttömäisemmän ja rennomman, ja käyttäähän maailmankuulu kampausguru Patrick Cameronkin luomuksissaan...

Jatka lukemista



Valmistaudutaan hääpäivän tyyliin

Morsiamen look on yksi keskeisimmistä asioista, joiden suhteen tehdään monia yksityskohtaisia valintoja monta viikkoa ja kuukautta ennen hääpäivää. Suurempien hankintojen; puvun, kenkien ja asusteiden jälkeen, on aika miettiä meikkiä ja kampausta.  Koekampaus ja koemeikki auttavat morsianta hahmottamaan itselleen sopivaa häätyyliä, sekä vähentävät epävarmuutta hääpäivän lookin suhteen. Osa palveluntarjoajista sisällyttää koevedokset hääpalvelun hintaan, jolloin morsiamen on helppo laskea budjetti yhteensä. Kaikki kampaajat eivät tee varsinaisia koevedoksia vaan hääpakettiin kuuluu konsultaatiokäynti jossa käydään haluttu look läpi yhdessä kuvien avulla. Jos tuntuu että haluaisit kuitenkin nähdä kokonaisuuden tarkemmin, voit tilata ajan koevedokseen joka on hinnastossa yleensä juhlakampaus tai tuntiveloitteinen kampaustyö. Koevedos ei ole täydellisesti viimeistelty look, vaan se tehdään hieman nopeammin ja ilman kestoa parantavia pohjatöitä. Mikäli hääpotretit on tarkoitus ottaa koevedospäivänä tai suunnittelet...

Jatka lukemista



Kuvauspäivä metsässä

 Kauniina syyskuun sunnuntaina suuntasimme Matildan kanssa ensin uudelle Studiolle ja sen jälkeen ihanaan metsään. Sää oli vaihteleva, välillä oli upean aurinkoista ja välillä taas kolean pilvistä. Meillä oli kuitenkin kokoajan hyvä fiilis ja uskon että se välittyy näistä kuvista. Metsästä löysimme mielenkiintoisia kohtia joissa valo tuntui ikäänkuin leikittelevän kepeästi, varjoja oli juuri sopivasti ja valo suodattui kauniin pehmeästi. Olin hyvin tyytyväinen lopputulokseen ja sain kuvattua useammankin korun kauniin pehmeässä luonnonvalossa.   Lopuksi halusin ottaa kuvan joka fiilikseltään ei ollut iloinen mutta on osa väriminimalististen kuvien sarjaa jonka näytän kokonaisuudessaan myöhemmin :) Kampaus, meikki & Kuvat ©Nina Röntynen/Ninka Malli Matilda/Modelpoint Puku Revelations Bridal Korut Ninka  

Jatka lukemista