Boudoir kuvaus Ninka Studiolla

Boudoir kuvaus Ninka Studiolla

Jes! Välillä on pakko ottaa aikaa omiin projekteihin ja testikuvauksiin joissa pystyy kokeilemaan uusia juttuja ja rajoja. Tänään oli päivä jolloin pääsin testaamaan studion luonnonvaloa boudoir teemassa yhdessä Emmin kanssa. Valaisuapua sain työharjoittelijaltani Saanalta joka reippaana tyttönä raahautui töihin näin sunnuntainakin. Pisteet ahkeruudesta. Viikolla sitten vapaata ;) 

Pidän kaikkein eniten luonnonvalosta mutta mielelläni käytän heijastinta sen kanssa. Oikein käytettynä heijastin voi olla valaisussa jopa salamaa parempi väline. Tämä vaatii kuitenkin valon ahkeraa lukemista ja nopeaa reagointia tilanteisiin, sillä valon luonne voi muuttua nopeastikin. 

Toinen mikä oli mielenkiintoinen testaamisen kohde oli tausta. Olen maalannut tuota studion seinää vuoroin raivolla ja hartaudella. Jossain vaiheessa luulin ettei se tule koskaan valmiiksi, mutta nyt toistaiseksi mennään tällä. Ihan kivahan siitä sitten tuli ja just sopivasti kontrastia omaan kuvaustyyliini. 

Pyysin Emmia tekemään kuvaukseen luonnollisen meikin ja boheemit kiharat sekä ottamaan suuren villapaidan mukaan. Boudoir kuvaus ei tarvitse aina olla alusvaatteilla. Seksikkyys on asennetta, muotoja, linjoja ja kuvakulmia. 

Tässä kuvauksemme toinen setti jonka inspiraationa oli klassinen vahva mutta pehmeä tyyli. 

boudoir kuvaus lohjaNinka valokuvaus huomenlahja kuvaus valokuvaamo lohjavalokuvaamo lohja boudoir kuvaus

 

boudoir kuvaus Lohja Valokuvaamo

Ninka Valokuvaus

boudoir kuvaus Lohja Huomenlahja kuvaus Ninka Studio

Boudoir kuvaus Lohja Ninka valokuvaus

Ninka valokuvaus huomenlahjakuvaus

Ninka valokuvaus boudoir kuvaus

Ninka valokuvaus

Ninka valokuvaus boudoir kuvaus huomenlahja

Voisiko boudoir kuvaus siis olla muutakin kuin paljasta pintaa ja valkoisia lakanoita? Mielestäni kyllä. Tykkään eniten muotokuvamaisesta kuvauksesta ja miellelläni käytän sitä myös boudoir kuvassa.

Teimme myös toisen fantasia tyylisen setin, mutta siitä vasta myöhemmin ;)

Ihanaa viikkoa!

Rakkaudella 

 

Nina

Malli Emmi Lähteilä

Valaisuassistentti Saana Liukko

 

Lisää kuviani ja infoa boudoir kuvauksesta:

www.ninkavalokuvaus.com